Uutiset
Kolumni: Kehitysmaiden veropako - kehittyneiden maiden ongelma
Veroparatiisit ovat olleet globaali ongelma jo vuosikymmeniä. Julkiseen keskusteluun ne ovat kuitenkin nousseet vasta länsimaiden julkisen sektorin rahoituskriisin myötä. Erityisesti kehitysmaat kärsivät veroparatiisien haitoista. Jokaista kehitysmaille kehitysapuna annettua euroa kohden ne menettävät yhdeksän euroa maasta laittomasti ulos virtaavan rahan myötä.
Finnwatch: Veroparatiisien pöytälaatikkoyhtiöillä suuri rooli suomalaisyritysten omistusrakenteissa
Finnwatchin 08.01.2014 julkaistussa raportissa kerrotaan että liikevaihdoltaan 20 suurimmalla suomalaisyrityksellä on 225 tytäryhtiötä pöytälaatikkoyhtiöitä yrityksille tarjoavissa veroparatiiseissa. Kaikilla suomalaisyrityksillä on yhteensä yli 400 tytäryhtiötä veroparatiiseissa, kertoo Finnwatchin tuore tutkimus Messinkilaattojen valtakunta.
Kansalaisjärjestöt: EU:n ja Yhdysvaltain kauppasopimus on vakava uhka demokratialle
Tiedote 19.12.2013
Ryhmä suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja toimintaverkostoja julkaisi torstaina, 19. joulukuuta TTIP-sopimusneuvotteluja kritisoivan julkilausuman. Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen parhaillaan neuvottelema sopimus Transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta (TTIP) muodostaa järjestöjen mukaan vakavan uhkan demokratialle.
Finnwatch: Puutteellinen sääntely sallii Attendon verokikkailun
Finnwatchin tänään julkaisema raportti ”Ei tietoja, ei tuloja – Outotec, Attendo ja vastuullinen veronmaksu” paljastaa monimutkaisen veroparatiisiverkoston yksityisiä terveyspalveluja tuottavan Attendon takana. Kannattavasta liiketoiminnastaan huolimatta Attendo ja sen omistajat ovat maksaneet vain vähän veroja toimintamaihinsa.
Insändare: Investerarskydd behövs inte i frihandelsavtalet
Förhandlingarna om ett frihandelsavtal mellan USA och EU har nyligen börjat (Hbl 9.7.2013). Även om man i offentligheten utlyser fördelarna med mindre krångel och onödig byråkrati innehåller frihandelsavtalet enligt utläckta utkast ett investerarskydd som kommer att undergräva medborgerlig demokrati.
Tiedote: Kreikan tukipaketeista 77% pankkien tukemiseen
Tiedote vapaa julkaistavaksi 14.7.2013
Maaliskuusta 2010 lähtien Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat käyttäneet 206,9 miljardia 23 erässä maksettuihin, niin sanottuihin Kreikan pelastuspaketteihin. Julkisuudessa ollaan kuitenkin oltu valitettavan hiljaa siitä, mihin nämä rahat tarkalleen ottaen ovat menneet. Itävallan Attac on tehnyt asiasta selvityksen, joka osoittaa, että ainakin 77% tukipakettien rahoista on mennyt rahoitussektorille [1].
Turun Attacin tiedote: PERUSTULO ON DEMOKRATIAA
Työväenopiston luentosali, Kaskenkatu 5, Turku
Torstai 25.4. klo 18–21
* Respect: Ihmisarvo on jotain todellista, se on perustulo.
* Loppu byrokraattien oleskeluyhteiskunnalle, vapaus mielekkääseen tekemiseen.
* Irti tuloloukuista, hyvä keikka kannattaa aina.
Tiedote 16.4.2013
Vapaa julkaistavaksi heti
Helmikuun alussa 2013 vireillepantu kansalaisaloite esittää, että kaikille täysi-ikäisille Suomessa pysyvästi asuville maksettaisiin vähintään nykyisen perusturvan vähimmäisetuuksien suuruinen perustulo.
Keskuspankkirahoituksella kestävämpään valtiontalouteen - Vuosikokouksen julkilausuma 16.3.2013
Suomen Attac
Vuosikokouksen julkilausuma 16.3.2013
Julkaisuvapaa 19.3.2013 kello 8.30
Reply to the Economist editorial Bin It
Dear Sir,
In your article “Bin It” concerning the European Financial Transaction Tax (FTT), the article makes a mistaken comparison to a previous transaction tax on shares applied in Sweden as a basis for arguing that transaction taxes do not work, due to poor design, narrow coverage and lack of anti-avoidance measures.