Valuutanvaihtoveron käyttöönotto on ollut Attac-liikkeen tavoitteena sen perustamisesta lähtien. Valuutanvaihtoverolla voitaisiin hillitä rahoitusmarkkinoilla viimeisten vuosikymmenten aikana räjähdysmäisesti lisääntynyttä lyhytaikaista keinottelua valuuttakursseilla. Nykyään suuri osa valuuttamarkkinoiden kaupankäynnistä on tarpeetonta reaalitalouden, ulkomaankaupan ja pitkäaikaisten sijoitusten kannalta. Kestävälle taloudelliselle kehitykselle spekulatiiviset valuuttaliikkeet eivät ole pelkästään hyödyttömiä vaan myös haitallisia. Valuutoilla keinottelu on nimittäin käynnistänyt monia valuuttakriisejä. Esimerkiksi 1990-luvun lopun Aasian talouskriisi sai alkunsa juuri alueen valuuttoihin kohdistuneesta voimakkaasta spekulaatiosta.
Valuutanvaihtoverosta on esitetty erilaisia malleja. Yksi kiinnostavimmista on niin kutsuttu Spahnin malli, jonka tavoitteena on sekä yleinen valuuttamarkkinoiden vakauttaminen sekä valuuttakriisien estäminen. Normaaleissa taloudellisissa olosuhteissa käytössä olisi matalampi vero, joka hillitsisi spekulaatiota tekemällä lyhyen tähtäimen valuuttaliikkeet kalliiksi ja keinottelun kannattamattomaksi. Valuutan arvolle olisi asetettu tavoitteelliset rajat, joiden ylittämisen jälkeen otettaisiin käyttöön korkeampi rangaistusvero. Korkeampi vero poistaisi motiivin yrityksiltä romahduttaa valuutan arvo kriisiolosuhteissa, jolloin odotukset valuutan devalvoitumiselle olisivat suuret.
Valuutanvaihtoveron rahoitusmarkkinoita vakauttavan vaikutusten lisäksi veron käyttöönotolla on myös tulonjakoa tasaava vaikutus. Veron tuottoja voitaisiin käyttää esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteiden rahoittamiseen tai muihin yleishyödyllisiin päämääriin.
Valuutanvaihtoveron ei tarvitse olla maailmanlaajuinen. Vero on mahdollista toteuttaa ensi vaiheessa minkä tahansa riittävän merkityksellisen maaryhmän kesken, josta löytyy poliittista tahtoa sen toteuttamiseen. Ensi vaiheessa maaryhmä ottaisi käyttöön pienen valuutanvaihtoveron, joka perittäisiin maaryhmän sisällä tapahtuvista valuuttakaupoista. Sen sijaan maaryhmän yhteiset rajat ylittävistä valuuttakaupoista perittäisiin korkeampi vero. Kaksitasoinen vero painostaisi kaikkia niitä maita liittymään verojärjestelmään, jotka haluaisivat käydä kauppaa valuutanvaihtoveron käyttöönottaneiden maiden kanssa.