Kohti kokonaisvaltaisempaa arvokäsitystä
Jotta kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan moniulotteinen arvo tulisi paremmin yhteiskunnassa näkyviin, on muutettava kollektiivisia arvokäsityksiämme, kirjoittaa Kansalaisareenan kansalaisyhteiskunnan tulevaisuuksia tutkailevassa Kohti tulevaa -hankkeessa toiminut Anyara G. Wise.
Aktiivisen kansalaistoiminnan ja sen arvon mittaaminen on jatkuva haaste yhteiskunnassa, jossa arvon määrittely perustuu pitkälti taloudellisiin mittareihin. Kansalaistoimijat ja vapaaehtoistoiminnan järjestäjät kohtaavat tämän ongelman toistuvasti: kuinka tehdä näkyväksi kohtaamisten, yhteisöllisyyden, vaikuttamisen ja tarkoituksellisen toiminnan merkitys, kun yhteiskunnallinen keskustelu arvosta kiinnittyy ennen kaikkea rahallisiin mittareihin?
Vapaaehtoistoiminnan arvoa on määritelmänsä sekä tilastoinnin vuoksi mahdollista arvioida myös rahassa - kansalaistoiminta sen sijaan on hankalampi tapaus. Jukka Hoffrénin vuonna 2023 tekemä laskelma arvioi Suomen vapaaehtoistoiminnan rahalliseksi arvoksi 3,2 miljardia euroa. Suuri lukema ilahdutti vapaaehtoiskenttää, mutta samanaikaisesti toimijat tuovat esiin toimintansa arvon monipuolisuutta – arvoa, joka ei täysin välity rahallistamalla.
Nykyinen ajattelu arvosta sekä mittaamisen tavat jättävät paljon ulkopuolelleen. Entä jos ryhtyisimme tarkastelemaan arvokäsitystämme ja määrittelemään sitä uudelleen? Millainen on kollektiivinen käsityksemme arvosta? Onko se riittävän kokonaisvaltainen vai onko rahallinen arvo ylikorostunut?
Kollektiivinen arvokäsitys niin yhteiskunnassamme kuin kansainvälisesti on vahvasti talouskeskeinen. Se keskittyy enemmän välittömiin tuloksiin, kuten taloudelliseen tuottoon tai kustannussäästöihin. Talouskeskeisen arvokäsityksen ollessa vahva on tärkeää tunnistaa talousajattelun oletuksia.
Jos kollektiivinen talousajattelu on lyhytjänteistä, saavat välittömät tulokset, tuotto, hinnat, kustannukset ja kulutuksen volyymi vahvemman painoarvon verrattuna muihin tapoihin mitata arvoa. Mittaaminen keskittyy pitkälti yhä bruttokansantuotteeseen, joka ei kerro riittävästi hyvinvoinnista eikä kestävyydestä tai vastuullisuudesta. Yhteiskuntaa ja yhteiskunnallista keskustelua leimaa yhä kasvupakko, siitäkin huolimatta, että ymmärrämme jatkuvasti paremmin, ettei rajaton kasvu mahdu planeetan rajoihin.
Meidän on kyettävä hahmottamaan, miten mittaaminen ja mittaamisen tapojen taustalla olevat oletukset vaikuttavat maailmankuviimme. Yhteiskunnallinen keskustelu kollektiivisesta arvokäsityksestämme on tyrehtynyt ja sitä tulisi elvyttää. On tarvetta keskustella siitä, mitä arvo todella on ja mikä luo arvoa, sekä myös siitä, mikä sitä ei luo. Tarkoituksenani ei ole irtisanoutua numeerisesta mittaamisesta, sillä ymmärrän sen hyödyn hyvin, mutta mittarit kaipaavat muutosta.
Voitontavoitteluun ja rahamääräistämiseen keskittyneet ajattelumallit ja rakenteet kannustavat nykyisellään myös toimintaa, jolla on pitkäjänteisiä haittavaikutuksia niin ympäristön kuin ihmisten pahoinvoinnin kannalta. Mitä enemmän voittoa toiminta tuottaa, sitä arvokkaampana se mittareissamme näkyy. Samoin yksilökeskeisyys vahvistuu: lipsumme helposti ajattelemaan, että mitä enemmän ihminen tienaa, sitä enemmän arvoa hän toiminnallaan tuottaa. Tämä ajattelumalli kiihdyttää ja perustelee eriarvoistumista.
Väitän, että vapaaehtoistoiminnan sekä muun ennaltaehkäisevän toiminnan arvo jää väistämättä katveeseen rahamääräistämiseen kiinnittyneestä arvoajattelusta. Toiminta, jossa raha on korkeintaan väline, ei ole helposti mitattavissa nykyisen arvokäsityksen kautta. Nykymaailman haasteet, kuten ympäristökriisit, vaativat uudenlaista yhteistyötä ja kokonaisvaltaisempia ajattelu- ja toimintatapoja. Keskinäisriippuvuuksien tunnistamattomuus jarruttaa esimerkiksi ympäristökriisien ratkaisuun tarvittavaa, koko yhteiskunnan läpileikkaavaa kestävyysmurrosta. Sosiaalisen kestävyyden monet elementit jäävät katveeseen: keskinäinen luottamus, yhteiskunnan koheesio, hyvinvointi sekä sen oikeudenmukainen jakautuminen.
Vaikuttaa siltä, että olemme epähuomiossa irtikytkeneet hyvinvoinnin talouskasvusta. Hyvinvointia paremmin mittaavat GPI (aidon kehityksen indikaattori, Genuine Progress Indicator) ja ISEW (taloudellisen hyvinvoinnin indeksi, Index of Sustainable Economic Welfare) paljastavat hyvinvoinnin laskun samanaikaisesti tuottavuutta mittaavan BKT:n noustessa. Silti mittareita kuten GPI:a ja ISEW:a ei käytetä läheskään yhtä laajalti kuin BKT:ta.
Voimme kuitenkin uudelleenrakentaa myös talousrakenteemme. Yhteinen taloutemme on pohjimmiltaan sopimuksia ja valintoja, ei luonnonlakeja.
Hyvinvointikäsitykset muutoksessa
Arvokäsityksen pohtiminen kietoutuu paitsi talousajattelun tutkailuun, myös yhteiseen käsitykseemme hyvinvoinnista ja sen rakentumisesta.
Hyvinvoinnin lasku ja sen eriarvoinen jakaantuminen näkyvät monin tavoin ja tuottavat lieveilmiöitä. Kollektiiviset käsitykset ja oletukset, jotka ovat kantaneet jonkin matkaa, ja joiden varaan olemme rakentaneet maailmankuviamme ja yhteiskunnan rakenteita, eivät enää kannattele.
Väitän, että pahoinvoinnin kasvu ja kärjistyminen liittyy vahvasti yhä kiihtyvään kuluttajuus- ja kasvukeskeisyyteen yhteiskunnassamme. Sen juuret puolestaan juontavat yhä vallalla olevaan talousajatteluun ja tapoihin, joilla se on muotoillut maailmaa ja yhteiskuntaa.
Moni asia on muutoksessa. Sitran Megatrendit 2023 -raportti tunnisti, että talouden perusta rakoilee ja keskustelu talouden suunnasta kiihtyy. Talouden rakenteiden ja ajatusmallien uudistamisen tarpeesta on kasvava yksimielisyys. Samaan aikaan hyvinvointikäsitys laajenee ja elämänlaatuun liittyvän hyvinvoinnin merkitys kasvaa.
Tulevaisuusajattelussa on kyse tuttujen asioiden uudelleenmäärittelystä, uudella tiedolla, uudella ymmärryksellä sekä mielikuvituksella. Kun haastamme olemassa olevia ajattelumalleja, synnytämme samalla oivalluksia ja luomme uusia kehityspolkuja.
Muutosten ja epävarmuuden ajassa on saumaa tulevaisuusajattelulle. Tarvetta voi olla erityisesti järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan parissa toimivien tulevaisuusajattelulle, sillä toimijoilla on näkemystä valtavirtaista talousajattelua leimanneiden ominaisuuksien – voitontavoittelun, jatkuvan kasvun ja yksilökeskeisyyden – ulkopuolelta.
Emme puhu yhteiskunnassa paljoakaan arvokäsityksistä. Kriittistä puhetta yhteisistä mittareista tosin on jatkuvasti enemmän. Mutta mitä arvo on ja mikä ja kuka sitä tuottaa? Juuri siitä tarvitaan keskustelua. Laajemmin, tarvitsemme myös yhä enemmän keskustelua talouden tulevaisuudesta.
Tulevaisuusvalta, eli valta määrittää tulevaisuusnäkymiä, on hyvin keskittynyttä. Moniäänisyys on kuitenkin välttämätöntä, koska tulevaisuuskuvat, joita ei ole muodostettu moniäänisesti, eriarvoistavat väistämättä. Moniääninen tulevaisuuskeskustelu kasvattaa myös muutosluottamusta – kykyä luottaa siihen, että meille on paikka muuttuneessa yhteiskunnassa ja siinä yhteisessä tulevaisuudessa, jota kohti kuljemme. Kun tulevaisuuskuva ja toiminta koetaan yhteiseksi, on sen toteutumiseksi huomattavasti helpompaa tehdä työtä.
Yhteiskunnassamme mitätöidään usein toivottavamman tulevaisuuden kuvittelemista ja etenkin ääneen ilmaisemista. Utopiasta on tullut eräänlainen kirosana. Silti kaikki, mikä on paremmin kuin ennen, on pitänyt joskus kuvitella. Siksi paremman tulevaisuuden visioinnissa on hyvä olla päättäväinen. Samoin epävarmana aikana korostuu päättäväinen toiminta paremman tulevaisuuden puolesta. Sitä on myös kansalais- ja vapaaehtoistoiminta. Kansalaistoiminnalla voidaan myös vaikuttaa kollektiivisiin arvokäsityksiin pitkällä jänteellä.
Keskusteluun, niin omissa yhteisöissämme kuin yhteisöjen välillä, kannattaa siis nostaa mm. seuraavia kysymyksiä:
- Mitkä asiat asetamme yhteiskunnan ja talouden keskiöön tällä hetkellä? Entä mitä haluamme asettaa niiden keskiöön tulevaisuudessa?
- Mitä arvo on ja millaisia narratiiveja siitä ylläpidämme? Entä mikä ei luo arvoa?
- Miten mittaamme onnistumista ja arvoa tulevaisuudessa niin, että hyvinvointivaikutukset tulevat näkyviin paremmin? Entä miten huomioimme mittaamisessa kestämättömän tai pahoinvointia luovan toiminnan?
Anyara G. Wise