Attac sai alkunsa vuonna 1998 Ranskassa. Syntyprosessin taustalla olivat 1990-luvulla toistuneet finanssikriisit, jotka olivat kohdelleet kaltoin erityisesti kehitysmaita. Etenkin vuonna 1997 alkunsa saanut Aasian talouskriisi osoittautui tuhoisaksi: useiden Kaakkois-Aasian maiden valuutat romahtivat, julkiset taloudet ajautuivat selvitystilaan, elintaso heikkeni ja absoluuttinen köyhyys lisääntyi nopeasti.
Aasian talouskriisin taustamekanismit olivat tutut: laajamittainen keinottelu rahoitusmarkkinoilla, yksityisen velkaantumisen nopea kasvu ja valtioiden vyönkiristyspolitiikka. Samat tekijät ovat olleet lähes kaikkien viime vuosikymmenten merkittävimpien talouskriisien taustalla.
Ranskalainen aikakauslehti Le Monde Diplomatique oli jo pitkään kirjoittanut villien rahoitusmarkkinoiden aiheuttamista vaaroista. Joulukuussa 1997 lehden päätoimittaja Ignacio Ramonet esitti pääkirjoituksessaan uuden järjestön perustamista. Järjestön tarkoituksena oli demokratisoida maailmantaloutta ja edistää finanssimarkkinoiden sääntelyä.
Ramonet esitti järjestölle kahta keskeistä tavoitetta: keinottelua hillitsevän valuutanvaihtoveron toteuttamista ja veroparatiisien sulkemista. Seuraavan vuoden kesäkuussa perustettiinkin Attac ajamaan näitä tavoitteita. Nimensä Attac sai sanoista “yhdistys finanssitransaktioiden verottamisesta kansalaisten hyväksi” (Association pour la Taxation des Transactions financières pour l'Aide aux Citoyens).
Attac kasvoi Ranskassa nopeasti suureksi ja näkyväksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Ranskan esimerkin innoittamana Attaceja alettiin perustaa pian myös useisiin muihin maihin. Tällä hetkellä Attac toimii noin 40:ssä eri maassa, ja sillä on noin 50 000 jäsentä ympäri maailmaa. Suomeen Attac perustettiin vuonna 2001.
Attacin poliittiset tavoitteet ovat laajentuneet alkuperäisistä vaatimuksista. Attac onkin tällä hetkellä yleinen globaalia demokratiaa ja finanssimarkkinoiden sääntelyä ajava liike. Valuutanvaihtoveron ja veroparatiisien sulkemisen lisäksi Attac ajaa muun muassa kehitysmaiden velkojen mitätöimistä, yleistä finanssitransaktioveroa sekä pääomaverotuksen kiristämistä.
Attacilla on keskeinen rooli maailmanlaajuisessa globalisaatiokriittisessä liikkeessä. Attac oli muun muassa keskeisessä roolissa, kun globalisaatiokriittisten voimien yhteishanke Maailman sosiaalifoorumi vuonna 2001 syntyi. Attac on edelleen eräs Maailman sosiaalifoorumin keskeisistä voimista.