Submitted by Aleksi Karppinen on 23 Joulu 2016 - 17:42
Julkisten hankintojen taloudellinen merkitys on yhteiskunnassamme keskeinen. Niihin käytetään työ-
ja elinkeinoministeriön arvion mukaan vuosittain noin 35 miljardia euroa, eli lähes viidennes
bruttokansantuotteesta. Julkisten hankintojen verovastuullisuuteen ei ole kiinnitetty huomiota.
Julkisia hankintoja tekevät erilaiset hankintayksiköt, kuten valtion ja kuntien viranomaiset sekä
valtion liikelaitokset. Hankintamenettelyistä ja kilpailutuksesta säädetään hankintalaissa, jonka
kirjattuna tavoitteena on muun muassa “tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden
hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mahdollisuuksia”.
Kun puhutaan vastuullisista hankinnoista, viitataan sillä yleensä sosiaalisten ja ekologisten
erityiskriteerien huomioimiseen hankinnoissa. Tällä hetkellä hankintakäytännöissä ei kuitenkaan
huomioida hankintojen verovastuullisuutta. Keskustelu aiheesta on ollut suhteellisen vähäistä, vaikka
julkinen paine vahvempaan harmaan talouden torjuntaan onkin lisääntynyt viime aikoina.
Verovastuullisuudella tarkoitetaan, että hankinnan toteuttaja on veronmaksunsa suhteen avoin ja
maksaa toiminnastaan asianmukaiset verot ilman aggressiivista verosuunnittelua. Aggressiivisella
verosuunnittelulla tarkoitetaan verolainsäädännön porsaanreikien hyväksikäyttämistä verojen
välttämiseksi. Koska julkiset hankinnat ovat verovaroin rahoitettuja, on verovastuullisuuden
odottaminen yhteiskunnallisesti erityisen perusteltua.
Vaikka hankinnoille voidaan lain puitteissa asettaa esimerkiksi ympäristökriteereitä, on
verovastuullisuus on juridisesti muita vastuullisuusnäkökohtia mutkikkaampi kysymys.
Lainsäädännössä ei ole eksplisiittisiä kirjauksia verovastuullisuudesta, eikä EU:n tuomioistuimessa
ole ainuttakaan ennakkotapausta verovastuullisuuskriteereiden käytöstä julkisissa hankinnoissa.
Finnwatchin viime vuonna julkaistussa selvityksessä kartoitetaan mahdollisuuksia veronmaksun
vastuullisuuden huomioimiseksi julkisissa hankinnoissa.
Ensinnäkin hankintalainsäädäntö perustuu EU:n sisämarkkinaoikeuteen ja hankintadirektiiveihin,
joissa yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden nojalla ei ole mahdollista sulkea esimerkiksi tietyssä
valtiossa toimivia yrityksiä pois kilpailutuksista. Näillä perusteilla esimerkiksi veroparatiisina pidetyn
Luxemburgin rajaaminen ulos ei ole mahdollista. Vastuullisuuskriteerien tulee myös liittyä hankinnan
kohteeseen, joten esimerkiksi yrityksen yleiselle toimintapolitiikalle ei voida asettaa
erityisvaatimuksia. Suoraviivaisimmat ja tehokkaimmat keinot verovastuullisuuden ajamiseksi ovat
myös juridisesti ongelmallisimpia toteuttaa.
Julkisten hankintojen verovastuullisuuden edistämiseksi olisi ensiarvoisen tärkeää saada uuteen
hankintalakiin eksplisiittisiä kirjauksia verovastuullisuuskriteereiden käytöstä. Uusi hankintalaki on
tällä hetkellä eduskunnan poliittisessa käsittelyssä ja sen on määrä astua voimaan alkuvuodesta 2017.
Tällä hetkellä laki ei aseta kategorista estettä verovastuullisuuskriteerien käytölle, mutta selkeiden
linjausten puute tekee niiden juridisen perusteltavuuden epäselväksi. Mikäli tarvittavia kirjauksia ei
saada lakiin asti, on verovastuullisuuden toteutumista kuitenkin mahdollista edistää esimerkiksi
vaatimalla yrityksiltä maakohtaisten tilinpäätöstietojen ja omistajarakenteen julkistamista. Vaatimus
avoimuudesta edistää keskustelua yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta. Aggressiivisen
verosuunnittelun paljastumisesta koituva maineen menetys on merkittävä, kuten esimerkiksi Nordean
paljastuneista veroparatiisiyhteyksistä syntynyt kohu osoittaa.