Vuoden 2010 alusta voimaan tullut yliopistolaki irrotti yliopistot valtiosta, tavoitteena
yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen. Tämä tarkoitti nimenomaan yliopistojen
yritysyhteistyön- ja rahoituksen lisäämistä. Lakia perusteltiin myös yliopistojen autonomian
lisääntymisellä. Näinä vuosina yritysten sananvalta tieteestä ja tutkimuksesta on lisääntynyt, mutta
yliopistot ovat entistä tiukemmassa tulosohjauksessa.

Yliopistolaki muutti yliopistojen rahoituksen; nyt yritysrahan keräämisestä palkitaan. Opetus- ja
kulttuuriministeriön tietojen mukaan yliopistouudistukseen liittyneiden yliopistojen keräämien
yksityisten pääomasijoitusten valtion vastinrahaan oikeuttaneeksi määräksi tuli 332 miljoonaa euroa
vuosina 2008–2013 ja sitä vastaavaksi valtion vastinrahoituksen määräksi suhteella 2:5 muodostui
831 miljoonaa euroa. Yksityisen pääoman keräämisestä palkitaan jo kolminkertaisesti uuden,
kesäkuussa 2017 päättyvän varainkeruun tulosten perusteella.

Valtiosidonnaisuus näyttäytyi tuolloisen opetusministeri Henna Virkkusen ja muiden lain
puolustajien retoriikan mukaan negatiivisena ja yrityssidonnaisuus positiivisena. Onkin todella tärkeä
huomata, ettei sidonnaisuus sinänsä ollut vastustettava asia vaan valtion rooli. Kyseessä on puhtaasti
uusliberalistinen uudistus. Lakiluonnoksessa sanottiin suoraan, että hyvät taloudelliset
toimintaedellytykset omaavat yliopistot houkuttelevat yrityksiä yhteistyöhön. Yliopistojen keskeiseksi
tehtäväksi määräytyikin nyt yritysten houkutteleminen.

Hallituksen äänenpainot eivät ole muuttuneet, nykyinen kokoomuslainen opetus- ja kulttuuriministeri
Sanni Grahn-Laasonen on todennut haluavansa kehittää yliopistotutkimuksen bisnesulottuvuutta ja
saada sen poikimaan talouskasvua. Keinona hän peräänkuuluttaa tutkimustulosten parempaa
kaupallistamista.

Yliopistot valtion otteesta markkinoiden otteeseen

Tutkimustulosten kaupallistamisen ei tule olla itseisarvo. Yksityisten yritysten päämääränä on tuottaa
voittoa. On luonnollista, että ne pyrkivät rahoittamaan vain tämän tavoitteen toteutumista tukevaa
tietoa. Humanistiset, ja yleensä kaupalliselta soveltuvuudeltaan heikot alat ja kriittinen tutkimus jäävät
jalkoihin.

Yliopistojen rahoitus on tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimpiä koulutuspoliittisia kysymyksiä;
rahoitetaanko tieteen tekemistä yliopistoissa valtion kautta eli yhteisistä verovaroista vai yritysten
voimin. Sipilän hallitus tunnetaan suurituloisia ja suuryrityksiä suosivasta veropolitiikastaan.

Tiedettä ja sivistystä ei enää nähdä itseisarvona, ja korkeakoulutuspolitiikassa korostuu lyhyen
tähtäimen hyöty ja työllistymisnäkökulma, ns. kvartaaliajattelu. Yliopistot ovat tässä suhteessa
samalla viivalla yritysten kanssa, joka toisaalta oli lakiuudistuksen tavoitteenakin.

Uudessa mallissa yliopistot ovat pakotettuja keräämään rahoitusta myös liiketoiminnasta, kuten yhä
kasvavasta koulutusviennistä ja pääomatuloista. Yliopistolaki mahdollisti myös
lukukausimaksukokeilun käynnistymisen, joka on nyt vakinaistettu. Maksuja peritään ensi syksystä
lähtien EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

Epävarma tulevaisuus

Kun yliopistojen rahoitus on epävarmalla ja suhdanneherkällä pohjalla, varmat rahoituslähteet kuten
lukukausimaksut alkavat näyttää varteenotettavilta vaihtoehdoilta. Yliopistot ovat pidemmän päälle
taloudellisten realiteettien edessä pakotettuja ottamaan maksut käyttöön myös suomalaisille
opiskelijoille.

Nykyisen suuntauksen yksi vakavimpia ongelmia on, miten humanistiset tieteenalat selviävät
rahoituksen keskittyessä helpommin kaupallistettaville tieteenaloille. Hallituksen satojen miljoonien
koulutusleikkaukset tulevat toteutuessaan muokkaamaan myös korkeakoulutuskentän maaperää ja
omalta osaltaan pohjustamaan yksityisen sektorin valtaa koulutuksesta.

Laadukkaan, tasa-arvoisen, ja maksuttoman suomalaisen korkeakoulutuksen perinteitä murennetaan
kovaa vauhtia. Muutoksia on perusteltu sillä, ettei entisenkaltaista koulutusjärjestelmää ole varaa
ylläpitää. Kyse on kuitenkin poliittista ja ideologisista päätöksistä. Yhteiskunnan tasolla tarkasteltuna
yliopistojenkin rahoituspohjaa on pitkään heikennetty oikeistolaisella veropolitiikalla. Suunta voi
myös kääntyä.

Eva-Liisa Raekallio

Lukemista:

Yhteinen yliopisto. Mikko Jakonen & Jouni Tilli, (toim). Tutkijaliitto 2011.
Akateeminen kysymys. Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta. Tuukka Tomperi (toim.)
Tampere: Vastapaino 2009.
Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa : managerialistinen hallintapolitiikka
yliopistolaisten kokemana / Risto Rinne, Arto Jauhiainen, Hannu Simola, Reeta Lehto, Annukka
Jauhiainen, Anne Laiho. Suomen kasvatustieteellinen seura 2012.