Euroopan komission tiedotuspolitiikka Yhdysvaltain kanssa neuvoteltavasta TTIP-sopimuksesta on vähintäänkin kummallista, mutta pahimmillaan tarkoitushakuista ja harhaanjohtavaa. Komissio perustelee sopimuksen tarpeellisuutta sillä, että se vahvistaisi talouskasvua ja työllisyyttä sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Komission odotukset perustuvat lontoolaiselta talouspolitiikan tutkimuslaitokselta tilattuun vaikutusarvioon.
Hyvällä tahdolla komission väittämät saattaisi niellä – jollei tutkimusta satu itse lukemaan. Tosiasiassa tutkimus ennustaa kasvua Euroopassa vain hyvin niukalti: korkeintaan 0,5 % vuoteen 2027 mennessä verrattuna siihen kasvu-uraan, jota EU:n taloudelle on ennustettu ilman sopimusta. Työpaikkojen lisääntymistä tutkimuksessa ei puolestaan edes luvata. Mikään vapaakauppasopimus ei tosiasiassa suoranaisesti luo työpaikkoja: vapaakaupan teorian mukaan tullien ja muiden kaupan esteiden poistaminen tehostaa kyllä tuotantovoimien käyttöä, mutta ei luo uutta työtä.
Jos komission tapa lukea tutkimuksen tuloksia tuntuu tarkoitushakuiselta, tarkoitushakuiselta vaikuttavat niin ikään tutkimuksen lähtöoletukset ja sen pohjana käytetyn taloustieteellisen mallin valinta. Tutkimuksessa EU:ta on käsitelty yhtenä talousalueena, mitä se ei kuitenkaan ole. EU:n jäsenmaat poikkeavat toisistaan huomattavasti muun muassa kilpailukyvyltään ja työmarkkinarakenteiltaan. EU:n ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppa-alue vaikuttaisi varmasti joihinkin jäsenmaihin ja talouden sektoreihin positiivisesti, mutta toisiin samalla negatiivisesti.
Olennaisin ongelma komission käyttämässä sopimusvaikutuksia arvioivassa tutkimuksessa on kuitenkin se taloustieteellinen malli, jolla tutkimuksen tulokset on tuotettu. Tutkimuksen pohjana käytetty, niin kutsuttu yleisen tasapainon malli perustuu uusklassisen taloustieteen oletukseen, jonka mukaan työvoima ja pääoma asettuvat vapailla markkinoilla itsestään tasapainoon. Jos markkinoiden annettaisiin toimia vapaasti, työttömyyttä ja rahoituskriisejä ei siis esiintyisi.
Uusklassisen teorian mukaan työttömyys on rakenteellista. Sen syitä ovat työmarkkinoiden korkea irtisanomissuoja, sosiaalietuudet ja työttömyyskorvaukset. Näiden työmarkkinoiden joustavuutta haittaavien tekijöiden vuoksi työttömät eivät halua töihin. He kyllä työllistyisivät, jos hinta olisi oikea ja työt olisi pakko ottaa vastaan.
Nämä uusklassisen taloustieteen taustaoletukset ovat epäsuorasti läsnä myös komission rahoituspalveluita koskevissa neuvottelutavoitteissa: Komissio on sitoutunut säilyttämään rahoitusjärjestelmän nykyisellään. Muun muassa Euroopan vakausmekanismiin (EVM) ei tule koskea, eikä rahoitusmarkkinoita koskevia reformeja tarvitse tehdä. Työmarkkinareformeja, sosiaalietuuksien leikkauksia ja muita EVM:n kriisimaille myöntämien lainojen ehtoihin sisältyviä toimenpiteitä sen sijaan tulee jatkaa. Työttömyyttä on siis tarkoitus ratkoa EU:n uudistettuun taloushallintoon sidotuilla rakennesopeutuksilla.
Kilpailu Yhdysvaltain kanssa asettaa paineita eurooppalaisille työmarkkinoille: euroalueella työttömyysaste on lähes 12 % eli noin puolet korkeampi kuin Yhdysvalloissa. Saksan työttömyysaste on Yhdysvaltain luokkaa. Maiden työmarkkinoita yhdistää joustavuus, jota on vaadittu ennen kaikkea työn tekijöiltä muun muassa työttömyysturvan heikennysten ja palkkatason madaltamisen muodossa.
Jos ja kun komissio haluaa markkinoida TTIP-sopimusta välineenä luoda kasvua ja työllisyyttä, voisi se rehellisyyden nimissä lausua myös taustaoletuksensa ääneen: ”Yhdysvaltain kanssa solmittava vapaakauppasopimus tarjoaa meille mahdollisuuden uudistaa työmarkkinoitamme joustavammiksi Yhdysvaltain ja Saksan malliin. Me voimme luoda kasvua ja työllisyyttä – jos Sinä olet valmis joustamaan.” Toimisiko tällainen myyntipuhe?