Tapahtuu pienessä viiden miljoonan ihmisen maassa, jolla on sinivalkoinen lippu: jo vuosien ajan kansainväliset kaivosyhtiöt ovat etsineet maasta mineraaliesiintymiä, ennen kaikkea kultaa. Kaivosten aiheuttamien ympäristö-ongelmien sekä merkittävän julkisen paineen seurauksena maassa päätettiin kiristää kaivoksille myönnettävien ympäristölupien ehtoja. Seurauksena kaivosyhtiöt haastoivat maan oikeuteen ja he hakevat Maailmanpankin kauppatuomioistuimelta satojen miljoonien dollareiden korvauksia.

Maa ei ole Suomi eikä edes fiktiinen esimerkki. Kysessä on El Salvador, jossa kansainvälinen investointisopimus ja demokraattinen kaivoshaittojen sääntely ovat olleet viime vuosina törmäyskurssilla.

2000-luvulla kanadalainen kaivosyhtiö Pacific Rim etsi El Salvadorista kultaa lisenssillä, joka myönnettiin vuonna 1996 ja jonka yhtiö hankki itselleen vuonna 2002. Muutamaa vuotta myöhemmin, kun yhtiö päätti perustaa kaivoksen, valtio oli muuttanut kaivospolitiikkansa varovaisemmaksi. Avustusjärjestö Oxfam internationalin mukaan suuri enemmistö paikallisista asukkaista vastustaa kaivoksia niiden haitallisten vesistövaikutusten vuoksi. Osgoodin yliopiston oikeustieteen lehtori Gus van Haarten selittää puhelimitse Kanadasta mistä on kyse.

“Yhtiö ei saanut ympäristölupaa kaivoksen perustamiseen. Pacific Rim haastoi El Salvadorin kauppatuomioistuimeen”, toteaa van Harten.

El Salvador oli allekirjoittanut vapaakauppasopimuksen Yhdysvaltain kanssa vuonna 2004. Sen nojalla yhtiö haastoi El Salvadorin Maailmanpankin välittäjätuomioistuimeen. Seurauksena El Salvadorilta vaaditaan nyt yli 300 miljoonan dollarin korvauksia kaivosyhtiöltä, joka on käyttänyt alle 100 miljoonaa dollaria varaamansa El Doradona tunnetun kultaesiintymän kartoittamiseen. Maailmanpankin epädemokraattisen ICSID-kauppatuomioistuimen jättisakkojen uhalla kaivosyhtiöt yrittävät painostaa El Salvadorin presidentin myöntämään kaivoksille ympäristöluvan.

Käytäntö perustuu kauppa- ja investointisopimukseen sisältyvään (engl. investor-state dispute settlement). Sen mukaan ulkomainen yhtiö voi viedä välimiestuomioistuimeen tapauksen ja saada korvauksen tilanteessa, jossa sitä on kohdeltu epäreilusti tai epätasa-arvoisesti. Sekä oikeuden päätökset tai demokraattisesti päätetyt lait voivat johtaa korvauksiin. Välittäjätuomioistuimessa yksi jäsen on kummankin edustaja ja yhden edustajan
nimeää kansainvälisiä investointeja edistävä Maailmanpankki.

Kysymys kuuluu, miksi juuri kaivosyhtiöt ovat olleet erityisen hanakoita käyttämään kansainvälisten kauppasopimusten niille tarjoamat oikeudet? Mikä erottaa kaivostoiminnan muusta bisneksestä? Muutama arvio: tavallista suuremmat riskit, suuret pääomasijoitukset ja suuri ympäristöjalanjälki. Voitot ovat usein suuria, mutta ympäristölainsäädäntö ja verotus ratkaisee usein kaivoksen kannattavuuden tai voittoasteen. Kaivostoiminta perustuu maan alla olevan resurssin hyödyntämiseen, jota ei voi siirtää. Luonnonvarojen hyödyntämisessä kansainvälisen investointioikeuden tarjoama suoja on pidetty erityisen tärkeänä.

Viime vuosina useimmat kaivosmaat ovat alkaneet vaatia kansainvälisiltä kaivosyhtiöltä osaa mineraalivarantojen hyödyntämisen tuloista. Kaivosverot tai -rojaltit ovat yleistyneet. Myös ympäristövaatimukset ovat tiukentuneet ja El Salvadorissa liikkeet vaativat jo metallikaivostoiminnan kieltämistä, koska se uhkaa maan vähäisiä puhtaan veden resursseja.

ISDS-mekanismi tarjoaa pahimmillaan kaivosyhtiöille suojan lainsäädännön muutoksilta. Vähimmillään se johtaa lainsäädännön jumahtamiseen vaikka selkeitä kehittämiskohteita olisi. Gus van Haarten ei näe, että Suomen ja El Salvadorin välillä olisi valtavaa eroa: ”riski korvauksista ja pitkistä sekä kalliista oikeusprosesseista vaikuttaa lainsäädäntöön kaikkialla.”

Sekä yhdysvaltalaiset että kanadalaiset kaivosyhtiöt ovat viime vuosina investoineet Suomeen. Yhtiöitä ovat esimerkiksi First Quantum Minerals, Agnico-Eagle ja Anglo-American. Ensinmainittu vaatii jo korvauksia hitaasta lupakäsittelystä, vaikka se yrittää perustaa kaivosta luonnonsuojelualueelle Viiankiaavan aapasuolle Sodankylässä.

Euroopan komissio johtaa EU:n kauppaneuvotteluja ja edustaa siellä myös meitä suomalaisia. Komissio korostaa, että se aikoo toteuttaa investointisuojaa pehmeillä ja järkevillä tavoilla ja saavuttaa tasapainon lainsäätäjien oikeuksien ja yritysten tarpeiden välillä. Komissio on kuitenkin ajanut Kanadan ja EU:n välisissä kauppaneuvotteluissa agressiivisesti kaikkein haitallisimpia välittäjämieskäytäntöjen mukaisia käytäntöjä. Kanadan kanssa solmittavaa CETA-sopimusta viimeistellään parhaillaan ja se tuodaan sen jälkeen hyväksyttäväksi. CETA onkin vaarallinen ennakkotapaus, ja erityisesti uhka Suomelle. Se johtuu siitä, että Suomen kaivoslakia tulisi lähivuosina tiukentaa merkittävästi.

TTIP-sopimusta on usein kutsuttu kauppasopimukseksi. Tosiasiassa kyse on kauppa- ja investointisopimuksesta, joka säätelee laajasti myös investointeja. Toistaiseksi tietoa TTIP-sopimuksesta on vain vähän, mutta riskit korvauksista ja lainsäädännön jumahtamisesta ovat paljon hyötyjä suuremmat Suomen nykyisessä tilanteessa. Euroopan komissio ei välttämättä pysty huolehtimaan suomalaisten eduista tässä kysymyksessä, koska vain harvassa maassa on merkittävää kaivostoimintaa.

Otto Bruun

Suomen luonnonsuojeluliitto