Veroparatiisien maailmantalous

Yksikään valtio ei tulisi toimeen ilman veroja. Niitä maksetaan muun muassa palkoista, erilaisista voitoista, kulutustavaroista sekä omaisuuden tuotosta. Veroille on tyypillistä, että niiden tuoton käyttötarkoitusta ei ole ennalta määrätty. Tämä erottaa verot tiettyyn palveluun tai tuotteeseen sidotuista maksuista. Esimerkiksi perusterveydenhuollon, poliisin tai oikeusistuimien toimintaa ei voitaisi turvata pelkillä maksuilla.

Verotuksen tason ja toteutustavan määrittelyt kuuluvat merkittävimpiin päätöksiin, joita parlamentit demokraattisissa valtioissa tekevät. Demokratian toteutumisen kannalta on oleellista, että verojen käytöstä päätetään kansan tahtoa kunnioittaen. Lisäksi päätösten toteutumista tulee voida valvoa ja niiden rikkomisesta tulee voida antaa rangaistus.

Verotuksen ja demokratian välinen yhteys on kuitenkin murtumassa. Kansainvälinen veronkierto ja verojen välttely lisääntyy rajusti, ja valtioiden välinen verokilpailu kiristyy. Yritystoiminta ja sijoittaminen ovat muuttuneet maailmanlaajuisiksi, mutta keinot talouden sääntelyyn ovat edelleen pitkälti kansallisia. Parlamenttien mahdollisuudet päättää itsenäisesti verotuksesta ovat tämän kehityksen seurauksena heikentymässä.

Ongelma liittyy kiinteästi alhaista tai nollaverotusta tarjoaviin veroparatiisivaltioihin sekä niitä hyödyntäviin suuryrityksiin, rikkaisiin yksityishenkilöihin ja ammattimaisiin rikollisiin. Maailman noin 70 veroparatiisivaltiota ja -aluetta houkuttelevat suuryritysten, sijoittajien ja rikollisten rahoja räätälöimällä lainsäädäntönsä palvelemaan veronkierron tarpeita. Veroparatiisit hyötyvät toiminnastaan keräämällä pieniä maksuja pankkien ja yritysten perustamisesta. Veroparatiisien olemassaolo luo painetta verokilpailun nimissä tehtäviin veronalennuksiin. Mahdollisuus kiertää tai vältellä veroja ohi kansanedustajien päätösten heikentää oikeusvaltion perusteita, etenkin kun veroparatiisitaloudesta hyötyy vain pieni etuoikeutettujen joukko.

Verotuksen tuominen takaisin demokratian piiriin on oikeusvaltion ja valtioiden kestävän rahoittamisen kulmakivi. Pelkät kansallisen tason ratkaisumallit eivät pitkällä aikavälillä toimi, sillä kansallisen itsemääräämisoikeuden mustasukkainen puolustaminen johtaa veroparatiisien vahvistumiseen. Toteuttamistavaltaan ja vaikutuksiltaan parhaat ratkaisut ovat yhtä globaaleja kuin ongelmat, joita niillä yritetään ratkaista.

Miten veroja kierretään?

Veroparatiisitalouden toimintaa voidaan hahmottaa kolmen ongelmakokonaisuuden kautta:

• Salaisuuslait ja -käytännöt
• Puutteellinen valvonta
• Veronkiertopalveluita välittävät yritykset

Sijoittajan henkilöllisyyden tai yrityksen todellisen luonteen peittäminen on veroparatiisitoiminnan perusta. Jos tilit ovat tiukkojen pankkisalaisuuslakien suojassa, tilinomistajan henkilöllisyys pysyy salassa, ja rikollisten rahojen piilottaminen on helppoa. Salaisuuslakeja hyödyntävät myös suuria rahasummia liikuttelevat rikolliset sekä toimintansa avoimuutta yleisesti korostavat suuryritykset. Tavallisten kansalaisten rahaliikenteestä viranomaisten taas on mahdollista saada hyvinkin yksityiskohtaista tietoa.

Puutteellinen valvonta sekä veroparatiiseissa että niiden asiakkaiden kotivaltioissa on merkittävä syy veronkierron ja verojen välttelyn kasvulle. Valvonnan ongelmat voivat johtua joko resurssien puutteesta tai esimerkiksi korruptioon liittyvästä haluttomuudesta korjata epäkohtia. Resurssipula koskee erityisesti kehitysmaita, joissa toimivat suuryritykset pystyvät helposti välttämään veroja siirtämällä voittonsa veroparatiiseihin. Samaa mahdollisuutta hyödyntävät myös kehitysmaiden suurituloisimmat kansalaiset. Saamatta jäävät verotulot kurjistavat satojen miljoonien ihmisten elämää ympäri maailmaa.

Harva miljonääri tai yritysjohtaja tuntee itse monimutkaisia veronkiertojärjestelmiä. He tarvitsevat välittäjäyrityksiä, jotka hoitavat käytännön järjestelyt. Veronkiertopalveluiden tarjoajista suuri osa on merkittäviä eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia finanssialan yrityksiä. On monia esimerkkejä, joissa diktaattorien rahoja tai laittomien asekauppojen tuottoja on siirrelty veroparatiiseihin eurooppalaisten pankkien avustuksella. Suomessa puolestaan Nordea mainosti 2000-luvun alkupuolella Luxemburgissa sijaitsevia eläkerahastojaan vedoten muun muassa veronmaksun hyödyttömyyteen. Suuryrityksille verojenvälttelypalveluita tarjoavat suuret kansainväliset kirjanpitoyhtiöt, joista erityisesti KPMG on sekaantunut tällä ja viime vuosikymmenellä laajoihin skandaaleihin.

Hyötyjät ja voittajat

Kansainvälinen rikollisuus

Veroparatiisien tarjoamat salaisuuslait ovat elinehto kansainväliselle rikollisuudelle. Esimerkiksi huume-, ase- ja ihmiskaupasta saadut tuotot voidaan pestä veroparatiisien avulla ja sijoittaa edelleen. Venäjän keskuspankki on arvioinut, että esimerkiksi 1990-luvun loppupuolella Venäjän mafia kierrätti varojaan 12 500 asukkaan Nauru-saarella sijaitsevien 400 pankin kautta 70 miljardin dollarin edestä.

Monien teollisuusmaiden lainsäädännön ja valvonnan puutteet helpottavat järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa. Rikollisella toiminnalla ulkomailla ansaittujen rahojen vastaanottaminen on vain harvoissa maissa laitonta. Merkittävin rikollisten rahojen virta kulkeutuu Yhdysvaltoihin, jossa toimivat pankit hyötyvät monissa köyhissä maissa toimivasta järjestäytyneestä rikollisuudesta. Lainsäädännön aukkokohtien paikkaaminen olisi helppoa, jos poliittista tahtoa löytyisi.

Suomessa rahanpesulainsäädäntö on Yhdysvaltoja tiukempi mutta ei aukoton. Esimerkiksi suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeenomistajat pystyvät lainsäädännön porsaanreikien vuoksi halutessaan salaamaan henkilöllisyytensä täkäläisiltä viranomaisilta. Näin helpottuvat sisäpiirikaupat, rahanpesu ja muu rikollinen toiminta.

Yksityishenkilöiden veroparatiisijärjestelyt

Yksityishenkilöt voivat käyttää veroparatiiseja joko verojen välttelyyn tai niiden kiertämiseen. Lain harmaalla alueella liikkuva verojen välttely ei välttämättä ole rangaistavaa, mutta ongelmallista se on demokratian ja valtioiden rahoituksen näkökulmista. Veroja välteltäessä rahat siirretään esimerkiksi veroparatiisin tilille tai siellä sijaitsevaan rahastoon kasvamaan verotonta korkoa. Veroja maksetaan vasta, kun rahat siirretään takaisin lähtömaahan. Toiminnassa hyödynnetään samoja hallinnon porsaanreikiä ja salaisuuslakeja, jotka palvelevat myös järjestäytynyttä rikollisuutta.

Veroparatiisitilien avaaminen ja hallinnointi ei ole halpaa. Lisäksi sopivien vaihtoehtojen löytäminen edellyttää lainsäädännön ja talouden perinpohjaista tuntemusta. Tämän vuoksi veroparatiisitalouden hyötyjiin kuuluu ensisijaisesti rikkaita ja koulutettuja ihmisiä. Yksityishenkilöiden harjoittama veronkierto on erityisen paha ongelma kehitysmaille, joissa suuret tuloerot ja olematon kiinnijäämisriski kärjistävät tilannetta.

Suuryritykset

Yli puolet maailmankaupasta tapahtuu monikansallisten yritysten eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä. Toisaalta kauppaa käydään yhä useammin palveluilla ja muilla aineettomilla hyödykkeillä kuten tavaramerkeillä ja käyttöoikeuksilla. Nämä kaksi kehityskulkua tarjoavat suuryrityksille yhä enemmän mahdollisuuksia harjoittaa näennäistä, kirjanpitoa varten sepitettyä kauppaa. Tällaiseen lumekauppaan liittyvien rahasiirtojen avulla pystytään välttelemään veroja maissa, joissa veroprosentti on korkea. Voitot näkyvät alhaisen verotason maissa, ja tappiot – joista veroa ei tarvitse maksaa – jäävät korkean verotuksen valtioihin.

Suuryritykset pystyvät siis usein vaikuttamaan parlamenttien päätösten ohi siihen, minkä verran veroja ne maksavat. Verojen välttely on sitä kannattavampaa ja riskittömämpää, mitä heikompi valvonta on ja mitä vähemmän tietoa rahasiirroista kulkee viranomaisille. Suurimmat tappiot koituvat heikon hallinnon ja pienten resurssien varassa toimiville kehitysmaille. Tilanteesta hyötyvät erityisesti finanssisektorilla toimivat yritykset, kuten pankit ja kirjapitoyhtiöt. Vältellessään veronmaksua yritykset pakenevat yhteiskuntavastuutaan.

Veroparatiisikäytäntöjen haitat

Veroparatiisit heikentävät demokraattisia päätöksentekoprosesseja ja valtiontalouksia sekä vääristävät maailmankauppaa. Rikkaat teollisuusmaat kärsivät veroparatiisikäytännöistä taloudellisesti. Esimerkiksi 61 prosenttia Yhdysvalloissa toimivista yrityksistä välttyi maan tilastokeskuksen mukaan kokonaan liittovaltion veroilta vuosina 1996–2000. Suomessa tilastot ovat puutteellisia, mutta verotuloja on voinut jäädä saamatta 1990-luvun lopusta lähtien vuosittain jopa satoja miljoonia euroja pelkästään osakkeiden anonyymin omistuksen sallineen käytännön vuoksi.

Kehitysmaat ovat veroparatiisitalouden suurimpia kärsijöitä. Kun suuryritysten kirjanpitoa ei kyetä tarkastamaan eikä kansainvälisiä sijoituksia tarkkailemaan, veronkierto on helppoa. Käytännössä valtioiden on helpointa verottaa pienempiä, paikallisia yrityksiä, joilla ei ole mahdollisuuksia käyttää kalliita veroparatiisipalveluita. Tilanne vääristää kilpailuasetelmaa ja haittaa siten paikallisen yritystoiminnan kehitystä. Samalla monikansallisten yritysten mahdollisuus jättää verot maksamatta kehitysmaissa merkitsee tulonsiirtoa köyhästä etelästä rikkaisiin teollisuusmaihin.

Jopa yli puolet kansainvälisistä valuutansiirroista kulkee veroparatiisien kautta. Veroparatiisien laaja käyttö asettaa valtiot ja markkinatoimijat keskenään eriarvoiseen asemaan ja luo riskejä maailmantalouteen. Vuosituhannen vaihteessa nähtiin useita mittavia yritysskandaaleita (esim. Enron ja Parmalat), joissa suuret, vakavaraisina pidetyt yritykset romahtivat osin laittomien veronkiertojärjestelyjen vuoksi. Romahdusten seuraukset näkyvät muun muassa menetettyinä työpaikkoina ja eläkkeinä. Pahimmillaan veroparatiisien avulla toteutettu valuuttaspekulaatio voi horjuttaa kokonaisten valtioiden talouden perusteita.

Ratkaisumallit

Veroparatiisitalouden ongelmiin on mahdollista puuttua eri tavoin. Kansallisesti voidaan tehostaa valvontaa ja parantaa lainsäädäntöä. Kansainvälisesti on mahdollista vahvistaa eri maiden yhteistyötä ja painostaa veroparatiisien hallituksia kansainvälisten organisaatioiden avulla. Ongelmat olisi otettava vakavasti myös kehitysapua suunnattaessa. Lisäksi voidaan yrittää vaikuttaa yritysten itsesäätelyyn ja yhteiskuntavastuuseen.

Kansallisten uudistusten tarve vaihtelee maakohtaisia. Monet veroparatiisit ovat entisiä siirtomaita ja vieläkin taloudellisesti ja poliittisesti riippuvaisia aiemmista emämaistaan. Erityisesti Isolla-Britannialla olisi halutessaan valtaa vaikuttaa lukuisten veroparatiisien toimintaan. Suomessa sisäministeriö on ehdottanut lukuisia veronkiertoon pureutuvia lakiuudistuksia, joiden vastaanotto on kuitenkin ollut vaihtelevaa. Kansainvälisistä organisaatioista erityisesti EU ja OECD ovat tehneet työtä veronkiertoa vastaan, mutta usein yksittäisten maiden – kuten Luxemburgin ja Sveitsin veroparatiisien – vastustus on hankaloittanut ehdotusten toteuttamista. Ongelmista huolimatta työtä on tarpeellista jatkaa, ja myös suomalaisilta europarlamentaarikoilta on vaadittava aktiivisuutta.

Yrityksiltä on syytä vaatia itsesäätelyä ja yhteiskuntavastuuta, mutta ne eivät kuitenkaan vapaaehtoisuutensa vuoksi riitä ratkaisuiksi. Lisäksi yrityksillä voi olla intressejä puolustaa veroparatiisikäytäntöjä. Esimerkiksi pankkialan etujärjestöt ovat olleet merkittävässä roolissa EU:n ja Yhdysvaltojen rahanpesulainsäädäntöä vesitettäessä.

Veroparatiisitalouden tekevät mahdolliseksi tiukat pankki- ja yrityssalaisuuslait, puutteellinen valvonta ja veroparatiisijärjestelyjä hoitavat finanssisektorin yritykset. Ne luovat lähtökohdat kansainvälisten sijoittajien veronkierrolle, verojen välttelylle, suuryritysten haitalliselle verosuunnittelulle ja järjestäytyneen ase- ja huumerikollisuuden rahanpesulle. Ongelmaan puuttuminen edellyttää globaaleja, kokonaisvaltaisia ratkaisuja.

Kattavia ratkaisuehdotuksia on jo olemassa. Tax Justice Network -järjestön neuvonantaja Richard Murphy on kehittänyt monikansallisille yrityksille tarkoitetut kirjanpitostandardit, joiden mukaan yrityksiä verotettaisiin globaalisti niiden kussakin maassa harjoittaman todellisen liiketoiminnan mukaan. Näin kirjanpidolliset rahansiirrot veroparatiiseihin kävisivät hyödyttömiksi. Toinen globaali ratkaisumalli on valuutanvaihtovero (ns. Tobinin vero), jota maksettaisiin valuuttaa vaihdettaessa esimerkiksi 0,01 prosenttia. Veroon voitaisiin liittää mekanismi, jolla veroparatiiseihin meneviä rahansiirtoja rangaistaisiin korkeammalla prosentilla. Kattavan ratkaisumallin toteuttaminen edellyttää kuitenkin, että veroparatiisiongelma nostetaan paljon nykyistä vahvemmin politiikan asialistalle.