Ideologisesta vapaakaupasta ja metropolitaloudesta järkevän mittakaavan kaupankäyntiin

Onko keskittävän politiikan kritiikissä kyse vain syrjäseutujen edunvalvonnasta ja tierahoista, vai liittyykö aluepoliittiseen argumentaatioon jotakin syvällisempää? - Kyllä liittyy. Aluepolitiikan sijasta paljon osuvampaa olisi puhua mittakaavapolitiikasta. Aina on näet tähdellistä kysyä, missä mittakaavassa eri asioita kannattaa järjestää. Kyse on aina (aina) tehokkuuden ja inhimillisyyden välisestä ristiriidasta.

Tämä koskee myös, ja varsinkin, vapaakauppaa. Jos otamme vakavissamme ricardolaisen teorian suhteellisesta edusta ja erikoistumisesta, merkitsee se lopulta siirtymistä maailmanlaajuisiin funktioihin tuotannossa. Keskustelussa on aika ottaa erittäin vakavasti se, että pitkälle etenevän erikoistumisen seurauksena vapaakauppa aiheuttaa paikallisella ja valtiollisella tasolla talouselämän rakenteellista yksipuolistumista.

Tämä liittyy keskittymiseen sitä kautta, että niin investointien, väestön kuin kaiken muunkin keskittyminen lähtee liikkeelle taloudesta ja sen tuotantorakenteesta. Toisaalla erikoistutaan monokulttuuriseen ja maksimaalisen tehokkaaseen viljelyyn, toisaalla maksimaalisen tehokkaaseen teolliseen tuotantoon ja toisaalla innovaatiotoimintaan sekä korkean arvonlisän luomiseen.

Myös Suomessa on koko 2000-luku painotettu lähes pelkästään korkean arvonlisän insinööriammatteja sekä niinkutsuttua innovaatiotaloutta. – Mutta mitä korkean arvonlisän taloudella käytännössä tarkoitetaan? Yritysten toimintoja ajatellaan Michael Porterin teorian mukaan ketjuna, jossa luodaan arvoa. Ketju voidaan pilkkoa osiin. Se alkaa innovaatiotoiminnasta jatkuen tuotekehityksen ja tuotannon sekä markkinoinnin kautta jakeluun. Korkean arvonlisän kohtina näistä pidetään - hieman karkeistaen - innovaatiota ja markkinointia. Suomen kansantaloudessa on 2000-luvulla tavoiteltu juuri noita ajatellen, että muuten emme voi kilpailla halpatuotannon kanssa.

Tässä strategiassa unohtuu se, että yrityksen arvoketju on samalla ihmisten osallistumisen ja osallistamisen ketju. Jos suomalainen yritystoiminta verkottuu maailmalle niin, että täällä on vain korkean arvonlisän töitä, olemme aiheuttamassa työmahdollisuuksien katoa ja toivottomuutta suurelle osalle ihmisiä. Kaikki ihmiset eivät ole taipumuksiltaan tai kyvykkyyksiltään samanlaisia. Tämä koskee myös valkokaulushommia. Nimenomaan pääkaupunkiseudulla lisääntyvä korkeasti koulutettujen(kin) työttömyys antaa tästä jo viitteitä. Kun viedään edellytyksiä monipuoliselta mutta vähemmän tehokkaalta tuotannolta, viedään samalla edellytyksiä kaikkien yhteiskunnalta.

Kaupunkien kasvu ei ole itsestään selvä kehitys. Sitä tuetaan voimakkaasti sekä poliittisesti että taloudellisesti mittakaavaetujen saavuttamiseksi. Metropolitalous perustuu pitkälle erikoistuneeseen vapaakauppaan, mutta ei ota huomioon, että ihmisyksilöiden välisen erilaisuuden vuoksi vapaakaupan pitkälle erikoistunut malli ei ole sosiaalisesti kestävä.

Metropolitalous hyödyttää osaavinta ja innovatiivisinta eliittiä, mutta ei keskiluokkaa, ei kaupunkikeskuksissa eikä niiden liepeillä maaseudusta puhumattakaan. Vapaakaupan pitkälle erikoistunut malli ei ole kestävä myöskään ekologisesti.

Tilanpuutteen vuoksi viittaan tässä ainoastaan lähde-ja nieluresurssien ylikulutukseen ja Jevonsin paradoksiin. Jevonsin paradoksin takia tehokkuus ei ole vain hyvä asia, ei edes ekotehokkuus. Tämän mieltäminen ei ole helppoa. Suhteellinen säästö johtaa vain resurssien kulutuksen absoluuttiseen lisääntymiseen. Olemme jo kajoamassa planeetan suuriin maa- ja meriekosysteemeihin intensiteetillä, jonka tulosta emme hallitse. Lähde- ja nieluresurssit ovat ylikuormitettuja, ennen muuta ilmasto.

Johannes Hirvaskoski
Keskustan eurovaaliehdokas