Pankkijärjestelmän uudistaminen

Pankeilla on talouden toiminnassa avainrooli. Niiden kautta hoituvat niin maksuliikenne, rahojen talletus, lainojen myöntäminen kuin investoinnitkin. Talouskriisi on kuitenkin osoittanut pankkien harjoittavan myös paljon taloudelle haitallista spekulaatiota. Rahaa on laitettu kohteisiin, joiden riskipitoisuutta ei ole kunnolla arvioitu. Liian isoiksi kasvaneita, tappiollisia pankkeja on jouduttu pelastamaan yhteiskunnan varoin. Tästä huolimatta pankkien toimintatavat eivät juuri ole muuttuneet. Jollei rahoitusjärjestelmän toimintaa muuteta, kriisi tulee väistämättä ennen pitkää toistumaan.

Rahoitusmarkkinoilla sijoittaminen on nykyään lyhytjänteistä ja nopeisiin voittoihin tähtäävää toimintaa. Voitot tehdään arvopapereiden myyntihetkellä, mutta niihin liittyvät riskit toteutuvat vasta kaupankäynnin jälkeen. Riskin jättäminen huomiotta on vaarallista, sillä se sivuuttaa mahdolliset myöhemmät tappiot. Omavastuuta toteutuneista tappioista ei nykyisin tarvitse ottaa. Pankkien palkkiojärjestelmää tulisikin muuttaa siten, että se huomioisi myös pidemmän aikavälin arvonvaihtelut. Jos sijoitus osoittautuu tappiolliseksi, menetyksen olisi kohdistuttava myös kaupantekijään. Tämä kannustaisi tekemään sellaisia sijoituksia, joissa tuottojen suhde riskeihin on kohtuullinen, sekä selvittämään tarkemmin minkälaisia riskejä sijoituksiin liittyy.

Rahoitusalan sääntelyn löystyttyä hallitsemattomia määriä uusia rahoitusvälineitä on laitettu liikkeelle ilman, että niiden rakennetta tai niihin liittyviä riskejä olisi täysin ymmärretty. Uudet rahoitusvälineet tulisi määritellä tarkkaan ja mahdollisimman läpinäkyvästi ennen kuin niillä aletaan käydä kauppaa. Pelkkä menekki markkinoilla ei riitä rahoitusvälineen toimivuuden merkiksi, sillä väline kuin väline käy yleensä hyvin kaupaksi silloin, kun taloudessa menee muutenkin hyvin ja kun riskit koetaan mataliksi.

Suurin osa arvopaperikaupasta käydään kahdenvälisenä over the counter -kauppana (OTC) ilman välittäjätahoa. Tässä kaupankäynnissä osapuolilla ei ole minkäänlaista velvoitetta asettaa tekemilleen kaupoille omia vakuuksia. Mikään ei siis rajoita osapuolia esimerkiksi hankkimasta enemmän kuin mihin niiden varat tosi asiassa riittäisivät. Näin ollen ostajalla ei riskien toteutuessa välttämättä olekaan riittävästi omaa pääomaa tappioiden kattamiseksi, ja hän voi joutua konkurssiin.

Tämän lisäksi rahoitusalan kaupankäynti tulisi keskittää julkisille kauppapaikoille. Rahoituskeskuksia hallinnoivat nykyisin yksityiset yritykset, jotka saavat tulonsa myymistään rahoitustuotteista. Näillä yrityksillä ei ole kannustinta rajoittaa ja säädellä myymiään tuotteita, koska se voisi vähentää niiden omia voittoja. Rahoitustuotteiden säätely ja tarvittaessa rajoittaminen toteutuisi varmemmin ja paremmin, jos arvopaperikauppa asetetaan julkisen tahon valvontaan.

Pankkiasiakkaiden kannalta järjestelmän suurin ongelma on läpinäkymättömyys. Vaikka pankkien tilinpäätökset ovat julkisia, ne eivät kerro, minkälaisia sijoituksia pankeilla on taseissaan. Asiakkaat eivät siis tiedä, minkä verran pankki harjoittaa spekulaatiota ja minkä verran perinteistä talletustoimintaa. Selkein ratkaisu läpinäkymättömyyden ongelmaan olisi sijoitus- ja talletuspankkitoiminnan erottaminen toisistaan. Yksi tapa toteuttaa erottaminen olisi sallia sijoitustoiminnan harjoittaminen ainoastaan rahastoille, kun taas pankit keskittyisivät perustehtäväänsä eli rahojen tallettamiseen ja lainojen myöntämiseen. Vaihtoehtoisesti asiakkaille voitaisiin myöntää eri tilejä säästämiseen ja sijoittamiseen, ja antaa heille enemmän valtaa ja vaihtoehtoja rahojensa sijoituskohteiden valinnassa. Jälkimmäinen ratkaisu vaatisi pankeilta suurempaa läpinäkyvyyttä sen suhteen, mihin asiakkaan rahoja käytetään.

Lähteitä ja lisätietoa:
Frédéric Lordon (2010) Rahamyllyt kuriin, Into kustannus

Rahoitusjärjestelmän uudistamista ajava Finance Watch -yhdistys: http://www.finance-watch.org